Hei valittaja, olet tyhmä!

Suomalainen valittaa maanantaista, koirankakasta, luottamushenkilöstä, syyssateesta. Suomalainen natisee siitä, että naapuripitäjään suunnitellaan tuulivoimapuistoa ja siitä, että torin alle kaavaillaan parkkipaikkoja.

 

Suomalaiset ovat maailman parhaita valittajia. Viimeisin esimerkki on tältä päivältä Jyväskylän suunnalta. Ravintola-ala älähti Vaajakummun koululle, koska opinahjo alkoi viime viikolla tarjota ylijäämäruoan lounaaksi 1,5 eurolla kuntalaisille. Idea on mitä parhain, sillä ylijääneet makaronilootat ja nakkikastikkeet päätyvät muuten roskiin. Lounastajat taas ovat pääasiassa eläkeläisiä, työttömiä, kotiäitejä ja muita pienituloisia. Ravintolat pelkäävät asiakaskatoa. Eivät ymmärrä, että toimeentulotuella kituuttava ei käy kympin lounasbuffetissa.

Suomi on täynnä kitisijöitä. Niitä, jotka ampuvat kaikki uudenlaiset ajatukset alas. He ilmeisesti pelkäävät asioiden muuttumista. Menisivät vielä parempaan suuntaa. Sehän olisi kamalaa se

Osa ihmistä on oikein paatuneita kroonisia elämäntapavalittajia. Tiedättehän ihmistyypin, joka näkee kaikessa vain huonoja puolia. Mikään ei saisi muuttua. Vastustamiseen ei tarvita muuta syytä kuin vastustamisen ilo. Valittajat haluavat kieriskellä sonnassa ja kurjuudessa. Ratkaisuja heillä ei innosta etsiä.

Suomi ei kehity, koska valittajat jarruttavat yhteiskunnallisia uudistuksia. Meillä se on mahdollista, koska olemme luoneet sellaisen oikeudellisen järjestelmän. Jos halutaan rakentaa uusi moottoritie ja joku valittaa kaavasta, hanke makaa pöydällä vuosikausia. Samassa ajassa Saudi-Arabiassa tai Kiinassa rakennetaan kokonaisia kaupunkeja.

Valittaminen ei vain ole ärsyttävää, vaan se myös tyhmistää ihmistä. Luin kerran amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan jatkuva altistuminen negatiiviselle mielialalle ja valittamiselle heikentää aivojen toimintaa. Jo puolen tunnin altistus valittamiselle päivässä tappaa hermosoluja aivojen siitä osasta, joka on keskeisin ongelmanratkaisija. Kitinä muuttaa aivot mössöksi.

Negatiivisuus ja valittaminen myös tarttuvat. Jos kaveri nalkuttaa vieressä jatkuvasti niin lumitöistä kuin ydinvoimasta, alkaa itsekin pian narista kuin vanha ovi.

Valittamisen sijaan suomalaisten pitäisi sisäistää positiivinen ajattelutapa. Uudenlainen ja innovatiivinen ajattelu on juuri sitä, mitä tämä maa nyt tarvitsee. Asioita pitää tehdä toisella tavalla tulevaisuudessa, jotta selviämme uudenlaisessa maailmanjärjestyksessä. Rämmimme kestävyysvajeessa ja kansa jakaantuu kahtia. Kaiken vastustamisella emme selviä. Päinvastoin. Loputkin työpaikat katoavat maasta.

Niin, että anteeksi vain valittajat, kitisijät, natisijat ja mäkättäjät. Te hidastatte Suomen kehitystä ja tartutatte mädän elämänasenteenne myös lähimmäisiinne. Miettikääpä sitä, kun seuraavan kerran ruikutatte Facebookissa siitä, kuinka mikään ei taas onnistu. Mitä sitten, vaikka juna on myöhässä, netti ei toimi ja jalkakin taitaa olla paketissa, kun astuit kadulla koirankakkaan. Olet sentään perusterve, sinulla on työpaikka ja aurinkokin paistaa.

Kotiäitikin oppii uutta

Kotiäiti. Olen sellainen, vaikka sana maistuu oudolta suussa. Mutta sitä minä olen. Haisen maidolta, housuissani on puklia ja tukassani takkuja. Kävelen kaupungilla hajamielisesti. Unohdan kirjastokortin lainausautomaattiin, kolaroin vaunut pylvääseen ja sitä rataa.

Äidin kotona oleminen tuntuu herättävän paljon intohimoja. Jyrki Kataisen (kok.) hallitus sopi niin sanotussa rakenneuudistuspaketissa, että kotihoidon tuki jaetaan puoliksi vanhempien kesken. Tasa-arvoon vedoten äitejä kannustetaan palaamaan pikemmin kotoa töihin.

Keskusta puolustaa perheiden valinnanvapautta. Hyvä niin, mutta ymmärrän kyllä hallituksenkin pointin. En tiedä kenelle on hyväksi, jos äiti jumahtaa kotiin. Nuoret naiset voivat tipahtaa kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Jos kolme vuotta lässyttää lapselle kotona kakkavaipoista ja aamupuurosta, aikuisten työelämä voi tuntua liian raadolliselta. Ja jos ei ole työpaikkaa, johon palata, työn saanti voi olla hankalaa.

On monenlaisia perheitä. Erilaisia lapsia, äitejä, isiä ja elämäntilanteita. Se hoitojärjestely, joka sopii meille, ei sovi naapurin Mäkisille. Itse aion palata töihin helmikuussa tytön ollessa kymmenen kuukautta. Sen jälkeen lapsen isä ottaa joksikin aikaa hoitovastuun. Uskon kaikkien voittavan. Tyttömme on lähes vuoden hänen aloittaessaan päivähoidon.

En jaksaisi olla kotona kolmea vuotta. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. Enkä suostu ottamaan harteilleni huonon äidin viittaa, jos myönnän, että haluan heti äitiysloman päätyttyä töihin. Kaipaan aikuisten juttuja. Kotona kun jotenkin taantuu. Ajattelukyky surkastuu. Puhe muuttuu lässytykseksi. Tinttan-tanttan-tallallaa ja lol-lo-ti lo-ti-lo-ti.

Aika kotona on kuitenkin ainutlaatuista ja ihanaa. Lapsi kasvaa nopeasti. Hän on vähästä niin onnellinen. Kun vaihdamme vaippaa, hän hymyilee ja jokeltelee. Kun mahaan antaa suukon, hymy muuttuu ääneen kikatteluksi. Välillä kikatus yltyy kiljumiseksi. Kun katselemme yhdessä ulos, sikkurasilmät tapittavat heiluvia oksia keskittyneesti. Maailma puineen on niin ihmeellinen. Avoin ja kaunis.

Lapsi kasvattaa vanhempiaan. Olen oppinut elämään hetkessä ja iloitsemaan pienestä. Olen oppinut onnellisuutta. Olen sisäistänyt uusia tunteita, kiintymystä ja syvää äidinrakkautta. Olen kärsivällisempi.

Olen oppinut jopa yhteiskunnasta, sillä kotoa käsin kaikki näyttää niin toisenlaiselta. Otetaanpa vaikka leipälajini politiikka. Kun sitä ei enää seuraa aktiivisesti, se alkaa näyttäytyä turhan jauhamiselta. Samoista asioista puhutaan, puhutaan ja puhutaan, mutta mikään ei kuitenkaan muutu.  Poliittinen jargon on tappavan tylsää. Politiikan ja oman arjen välille on hankala muodostaa yhteyttä.

Olen ymmärtänyt mikä on tärkeää ja mikä ei. Tärkeintä on rakastava koti, ei aina puhdas tiskiallas. Tärkeintä on läheisten läsnäolo, ei seitsemän uutiset. Tärkeintä on pienen imettäminen, ei oma pissahätä.

En halua laittaa vastakkain kotona ja töissä oloa, sillä nautin molemmista. Onneksi minun ei tarvitse, sillä Suomessa nainen voi saada sekä perheen että uran. Ja toivoa sopii, että olen kotiäitiyden kokeneena jälleen rahtusen parempi toimittaja. Ainakin jos opin uudelleen puhumaan kuin ihmiset ja käyttäytymään kuin aikuiset.