Raamattu kuin Aku Ankka

Päivi teki sen taas. Aiheutti kirkosta eroamisbuumin.  Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) piti lauantaina hätkähdyttävän puheen. Hän vertasi aborttia eläimen teurastamiseen ja antoi ymmärtää, että Raamattu ajaa hankalissa tilanteissa lakikirjan edelle. ”Joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia”, Räsänen pohdiskeli Kansanlähetyspäivillä.

Räsänen ei edusta kirkkoa vaan kristillisdemokraatteja. Silti viha hänen sanomisiaan kohtaan kohdistuu kirkkoon eli kaikkien uskovien yhteisöön. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Mikä Räsäsen puheissa suututtaa? Se, että yhä useampi suomalainen on sitä mieltä, että politiikkaa ja uskontoa ei saa sekoittaa keskenään. Maailman historian valossa siitä ei ole seurannut koskaan mitään hyvää, ei Suomessa, ei Yhdysvalloissa, ei Lähi-idässä.

Usko (tai uskomattomuus) on mielestäni jokaisen henkilökohtainen asia. Poliittisten päätösten perusteleminen Raamatulla tai Jumalan sanalla ei ole kestävää. Niin tekevä (kuten sisäministeri Räsänen) ei ymmärrä, kuinka naurunalaiseksi itsensä asettaa niiden silmissä, jotka eivät usko Raamatun sanaan. Se on kuin joku perustelisi asioita Aku Ankalla.

Uskonnollinen argumentaatio ärsyttää. Raamattu ei käy perusteluksi, koska kirjasta voi löytää perustelun lähes kaikelle. En ole mikään Raamatun tuntija, mutta sen verran tiedän, että Pyhä Kirja on koottu suuresta määrästä erilaisia tekstejä. Joukko epäyhtenäisiä kirjoituksia yli tuhannen vuoden ajalta on kanonisoitu myöhemmin. Ei sellaisen varaan voi tehdä päätöksiä 2010-luvun Suomessa.

Toimittaja Tuomas Enbuske on todennut osuvasti, että Jeesuksella on tapana kannattaa politiikassa samoja asioita kuin puhuja itse. On perin kummallista, kuinka samat ihmiset perustelevat Raamatulla toisia asioita, mutta toisia eivät. Moni vastustaa homoavioliittoja, koska Raamatun mukaan avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille. Kukaan ei kuitenkaan kannata orjuutta vedoten Raamattuun. Siis Raamattua käytetään perusteluna vain silloin kuin se sopii omien ajatusten pirtaan.

Kristinuskosta peräisin olevaa tematiikkaa ei voida täysin sulkea pois poliittisesta keskustelusta, koska uskonnolla on ollut länsimaisessa kulttuurissa niin suuri rooli. Esimerkiksi termi lähimmäisenrakkaus on hyvinkin raamatullinen. On kuitenkin eri asia vedota toistuvasti Raamattuun kuin käyttää yksittäistä termiä, joka on vakiintunut yleiseen käyttöön.

Jokaisella on tietysti oikeus uskoa tai olla uskomatta – niin myös sisäministerillä. Ongelma on siinä, että Räsänen sekoittaa uskonnon räikeästi viranhoitoonsa.

Sisäministerin sanomiset ovat kiusallisia kaikille: sekä uskonnottomille että uskoville. Kirkon johto on joutunut toistuvasti irtisanoutumaan Räsäsen puheista.  Siis luterilainen kirkko joutuu puolustautumaan kristillisdemokraatteja vastaan! Eiköhän siinä olisi Räsäselle syy miettiä sanomisiaan vähän tarkemmin? Räsänen haluaa varmasti kirkolle kaikkea hyvää, mutta nyt hän aiheuttaa toiminnallaan kaikkea muuta.

Lapsi tuli, mikä muuttui?

Aili-tyttömme on jo yli kaksi kuukautta vanha. Tuijotan pieniä kasvoja usein epäuskoisena. Tytön nykerönenää, suppusuuta ja vasta aavistuksena erottuvia kulmakarvoja. Onko hän todella kasvanut sisälläni? Onko hän meidän eikä haikaran tuoma? Vai ottiko kätilö hänet naistenklinikan kaapista?

Samalla olen pohtinut tapahtunutta elämänmuutosta. Esikoista odottaessa vanhemmat saavat kuulla kyllästymiseen asti hokemaa elämän muuttumisesta. Jo odotusaikana teki mieli vastata sanojille, että pidättekö meitä ihan tolloina. Totta kai elämä muuttuu, mutta mitä sitten? Muutoshan on toivottu.

Pieni ihminen on käsittämättömän ihmeellinen, mutta elämän mannerlaatat eivät ole järisseet sijoiltaan. Luulin muutosta suuremmaksi. Meitä on nyt kolme kahden sijaan. Vauvamme syntyi keskelle elämää, ei elämän ainoaksi keskipisteeksi.

Elämäämme on tullut paljon lisää, mutta vain vähän on jäänyt pois. Vauvan kanssa voi tehdä vaikka mitä. Kotiin ei tarvitse jumittua. Vauvan kanssa voi lähteä ulos syömään tai juoksulenkille. Vauva nukkuu paljon. Silloin voi pelata lautapelejä tai katsoa elokuvaa. Vauva taitaa olla rajoite vain siinä tapauksessa, että elämältään haluaa juhlimista. Mutta silloin ei kannata vielä lisääntyä.

Luulin vauva-arkea raskaammaksi. Sitä se varmasti onkin, jos vanhemmilta jäävät yöunet vähiksi ja vauva parkuu koko ajan. Onneksi meidän vauva nukkuu öisin. Itkeä hän kyllä osaa erityisen tomerasti. On ollut ilta, jolloin on itketty kolme tuntia, koska äiti on syönyt fenkolikeittoa. Ja kun Aili itkee, hän tekee sen täysiä. Raivokkaasti kurkkusuorana. Kohtauksia nähdään harva se päivä. Milloin hermostuminen tulee kuumuudesta, milloin liiallisesta tissin tarjoamisesta.

Luulin myös imettämistä jotenkin työläämmäksi. Kukaan eri kertonut, että oman lapsen ruokkiminen on äidistäkin erityisen kivaa! Vauva roikkuu rinnassa kiinni koko ajan, mutta nuo hetket ovat kauniin herkkiä ja nautinnollisia. Vauva on syödessään niin pyyteettömästi ja aidosti onnellinen. Yölliset syötöt taas menevät kuin sumussa, jotenkin automaattisesti.

Joidenkin mielestä vauva-arki on raskasta, koska pieni vaatii niin paljon huomiota. Mutta mitä parempaakaan tekemistä vanhemmilla voisi olla kuin pienen tarpeista huolehtiminen? Vauva tarvitsee ruokaa, unta ja puhtautta. Lapsen pyllyn peseminen menee oman lehdenluvun edelle. Tärkeysjärjestys muuttuu. Se pitäisi jokaisella vanhemmalla sisäistää jo odotusaikana.

Lapsen kanssa ei voi ajatella vain itseään, mutta itseään ei saa unohtaa. Jokaisen vanhemman soisi olevan terveellä tavalla itsekäs: omaa aikaa täytyy vain ottaa. Minulle nuo omat hetket tarkoittavat liikuntaa. Käyn salilla tai jumpassa. Aili pärjää ne hetket isän kanssa, koska olen pumpannut maitoa talteen. Monesti nälkä ei edes ehdi yllättää, kun olen jo takaisin. Kohta Ailin voi jo viedä salin lapsiparkkiin!

Loppujen lopuksi elämää taisi muuttaa enemmän jo raskaus – tieto siitä, että meille tulee pieni. Tulevaan ehti varautua yhdeksän kuukauden aikana. Arki vauvan kanssa on ennen kaikkea suloista. Pitää välillä oikein nipistää itseään, että ymmärtää tämän todeksi.