Mamma panostaa rakkauspakkauksiin ja muita ärsyttävyyksiä

Tietyt sanat ärsyttävät. Tai suorastaan vihastuttavat. Taannoin Helsingin Sanomien toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen keräsi omilta Facebook-kavereiltaan inhokkisanalistan, joka julkaistiin jutun muodossa lehdessä. Mukana oli kamalia sanoja, kuten jaxuhali, masuasukki ja tahtotila.

Myöhemmin lukijat saivat äänestää suomen ruminta sanaa. Tulos oli selkeä. Ärsyttävin sana sai yli kymmenen prosenttia äänistä. Tuo sana oli vittu. (perusteluita ei liene tarvita.)

En ole lingvisti, mutta toimittajana tietyt sanat todella raivostuttavat. Niinpä keräsin oman inhokkilistani. Kaikkia valintoja en osaa edes perustella järkevästi. Ne vain saavat sapen kiehumaan.

PANOSTAA. Poliitikot rakastavat eri asioihin panostamista. Suuresti kunnioittamani Arvi Lind on opettanut minulle, että suomen kielessä panostaminen voi tarkoittaa vain sitä, että asetta täytetään panoksella tai panoksilla. Niin kerta!

JUURIKIN. Siis yhteydessä ”juurikin näin”. Eikö pelkkä juuri riitä? Ja senkin voi todennäköisesti jättää pois.

MAMMA. Erityisesti jos ihminen puhuu itsestään mammana. Eikö voi sanoa suoraan, että MINÄ MENEN tänään ulos eikä ”TÄMÄ MAMMA MENEE tänään ulos”? Ihan kuin äiti ei olisi enää ensisijaisesti yksilö, vaan äiti. Siis aivan raivostuttavaa.

RESURSSIT. Poliittisen kapulakielen lempilapsi. Sana ei vain tarkoita täsmällisesti yhtään mitään, eikä tarkoitus avaudu usein lauseyhteydestäkään. Resurssit voivat olla mitä vain – rahaa, ihmisiä, tiloja… Hämärät ilmaisut eivät tee asiasta yhtään sen parempaa.

VOIMAANTUA. En tiedä miksi, mutta sana kuulostaa tekemällä tehdyltä. Mitä voimaantuminen edes tarkoittaa? Sitä, että ihminen voi sisäisesti paremmin?

LÖYTYÄ. Suomen kielessä jokin voi löytyä vain jos se on hukassa. Sanaa käytetään nyt aivan väärissä ja ärsyttävissä yhteyksissä. Tämä inhottavuus on tullut ruotsin kielestä, niin kuin moni muukin (kuten OMATA).

RAKKAUSPAKKAUS. Hellyttelynimistä teennäisin ja ällöttävin. Jos ne rakkaat on niin pakkauksia, niin eikö niille voisi keksiä hieman parempia ja persoonallisempia lempinimiä?

Ja vielä lopuksi yksi kulunut fraasi:

SE TUNNE… Erityisesti sosiaalisessa mediassa aivan liikaa käytetty idiootti fraasi. SE TUNNE, KUN HALUAA ETTÄ SE TUNNE –FRAASIN KÄYTTÖ LOPETETTAISIIN, KIITOS.

Kun tisseistä tulee julkiset

Viimeisen parin viikon aikana olen törmännyt useisiin imettämistä koskeviin uutisiin. Otsikot ovat kirkuneet kuinka ”Suomalaiset imettävät liian vähän” ja kuinka ”Imetys päättyy usein pettymykseen”.

 

Onko imettäminen aina ollut naisille näin vaikeaa? Vai kiinnitänkö asiaan vain erityistä huomiota, koska se on itselle ajankohtainen?

Niin tai näin, imettäminen herättää intohimoja. Jokaisella äidillä (ja kaikilla muillakin) on siihen mielipiteensä. 

Suhde oman lapsen rintaruokkimiseen on monelle suomalaisäidille yksi suuri monimutkainen uskomusten, paineiden ja olettamusten vyyhti. Imettäminen tulee iholle. Se on henkilökohtaista äitiyden ydintä.

 

Miksi siis vouhkata? Imettäminenhän pitäisi olla naisille luonnollista, helpompaa kuin mikään, koska niin on tehty aina. Emme muuten olisi tässä.

Imettäminen on arka ja keskustelua herättävä aihe monesta syystä.

Ensinnäkin äitiys on monelle naiselle suorittamista, vaikka hyvälle äitiydelle ei ole mittaristoa. Paitsi että on. Imetys. Moni ynnää yhteen, että hyvä äiti imettää pitkään, huono ei, vaikka ymmärtää, että niillä asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Suorittava äiti ottaa imetyksestä paineita, jolloin se hankaloituu entisestään. Jos imetys ei jostain syystä onnistu, syyllistetään. Se taas ei auta mitään.

Toiseksi imettäminen herättää tunteita, koska jokaisella äidillä on siitä kokemusta. Jokainen uskoo olevansa asiantuntija. Joidenkin mielestä imettämiseen ei saanut synnytyssairaalassa tarpeeksi tukea. Toiset puhuvat imetysmafiasta, joka alkaa tuputtaa ainoaa oikeaa vaihtoehtoaan jo ennen kuin lapsi on maailmassa.

Äitien suhtautuminen omaan kehoonsa vaihtelee. Ja siitähän imettämisessä on kysymys. Omasta yksityisestä rinnasta tulee jotain julkista. Vauvan ravintoa. Muutos voi olla hämmentävä. Yht`äkkiä puolitututkin alkavat kysellä tissimaidostasi ja nänniesi kestävyydestä. Yht`äkkiä sinun pitäisi olla valmis paljastamaan rintasi kauppakeskusten lastenhoitohuoneissa.

Kun toisille imettäminen edes puolijulkisesti on kauhistus, toiset tekevät sitä missä vain. Näin kesällä Linnanmäellä äidin, joka imetti kävellessään. Keskellä väenpaljautta tämä nainen oli rinta paljaana vauva tississä roikkuen.

Imettäminen on meille hankala pala, koska meillä on vaihtoehto. Kaupasta kuka vain voi ostaa korviketta. Epäilenpä että kehitysmaissa imetys ei ole tällainen ongelma kuin meillä. Siellä ei ole vaihtoehtoja. Lapset ovat rintaruokinnassa pitkään, jopa 7-vuotiaksi.

Imettäminen on länsimaiselle nykynaisille hankala asia, koska tissit. Tuoreen tutkimuksen mukaan vain 40 prosenttia brittiäideistä imettää. Osa äideistä kieltäytyy ”nolosta ja moraalittomasta” imettämisestä, koska naisen rinnat on vahvasti seksualisoitu. Siis brittiäidit uskovat, että rinnat ovat olemassa enemmin miehiä kuin lapsia varten. Toivottavasti Suomessa kukaan ei elä tuossa uskossa.

Imettäminen on jokaisen oma asia. Uskon, että jokainen äiti tietää parhaiten mikä sopii heidän perheen tilanteeseen. Kaikki eivät halua tai pysty haluamisesta huolimatta imettämään. Sellaisiakin valintoja pitää kunnioittaa.

Meillä imettäminen on sujunut alusta asti hyvin. Maitoa on riittänyt ja se on kelvannut omppuposkiselle neidille.

Olen elänyt imettämisen kanssa päivän kerrallaan, sillä uskon äidinmaidon olevan parasta ravintoa pienelle. Lapsi on nyt seitsemän kuukautta ja sai eilen illalla ensimmäistä kertaa kaupasta kannettua maitoa, vieroitusvalmistetta. Aion nimittäin pian käydä pian ulkona - ihan yksin rintojeni kanssa. Lienee jo hyvä aika oppia, että pullo ja isi on illalla aivan yhtä hyvä vaihtoehto kuin tissi ja äiti.

Suositusten suossa

Moni on kysynyt, että miltä tuntuu olla äiti. Tietysti ihanaa, olen vastannut. Mutta on tämä muutakin. Nimittäin suositusten suossa rämpimistä.

 

Vanhempia opastetaan lasten kasvatuksessa. Neuvolantädit antavat suullisten ohjeiden lisäksi jos jonkinlaista vihkosta ja lappusta. Ohjeita noudattamalla pikkupilteistä kasvaa kunniallisia kansalaisia ja veronmaksajia. 

On tietysti hyvä, että tietoa jaetaan, mutta joku raja. Pliis.

 

Suositukset sekoittavat tervehenkisemmänkin vanhemman pään. Samassakin neuvolassa voi saada erilaisen suosituksen riippuen neuvojasta. Vanhan kansan neuvolantäti sanoi minulle, että kyllä lapsen voi antaa itkeä, että pääsee itse käymään vaikka suihkussa. Ei se siihen kuole.

Anteeksi vain, mutta en totellut. Toinen, nuoremman polven täti kun oli kertonut minulle, että lapsen huudattamista ei enää suositella missään tapauksessa.

Eri paikkakunnilla ohjeistetaan eri tavalla. Helsinkiläinen kaverini näytti neuvolasta saamaansa lappua, jossa puolivuotiaan kehotettiin syömään päivässä kuusi ateriaa. Meidän neuvolassa puhuttiin viidestä.

Hmm. Kumpaahan tottelisi? Vai keksisikö omat suositukset? Vai kysyisikö ensi viikolla, jos suositukset ovatkin muuttuneet?

Suositukset ovat siis usein keskenään ristiriidassa. Aloita kiinteät perunalla! Älä aloita perunalla, aloita bataatilla! Ei kun porkkanalla!

Imettävä äiti ei saa nauttia ollenkaan alkoholia! Lasi viiniä ei haittaa mitään, koska alkoholi ei eriydy äidinmaitoon!

Osa suosituksista on sellaisia, joita kukaan ei noudata. Virallisesti suositellaan täysimetystä puolivuotiaaksi saakka. En tiedä ketään, kuka olisi venyttänyt kiinteiden antamisen noin pitkälle. Hyvä suositus, eikö?

En usko, että kukaan pystyy kasvattamaan suositusten mukaista lasta. Ja siitäkin huolimatta suurimmasta osasta pienistä ihmisistä kasvaa täysin terveitä vähän suurempia ihmisiä. Outoa, eikö?

Lapsi ei kärsi siitä, että vanhemmat käyttävät omaa päätänsä arkisissa tilanteissa. Sitä paitsi lapset ovat erilaisia. Ei voida asettaa normia, jonka mukaan kaiken pitäisi sujua.

Voin myöntää, että olemme rikkoneet suosituksia. Pliis. Älkää kertoko neuvolantädeille!

Emme antaneet pitkään aikaan D-vitamiinia viittä tippaa niin kuin ohje kuului. Parina päivänä niin teimme ja siitä ei seurannut muuta kuin mahanpuruja ja itkuja. Tyttömme oli pitkään parin tipan varassa. Siis silloin kun muistimme vitamiinin antaa. Kun neuvolantäti kysyi, joko lapsi saa D-vitamiinia, nyökkäilin. Eihän hän määrää kysynyt.

Meillä jo viisikuinen istui, vaikka virallisten suositusten mukaan vasta puolivuotias on siihen kykenevä. Siihen meillä tosin oli oikein lupa neuvolasta, kun täti huomasi kuinka tyttäremme istui selkä suorana. Ei kun syöttötuoliin vaan, kun noin hienosti istuu!

Seuraava rikkomus on jo mielessä. Ajattelimme pian käydä saunassa koko perhe, vaikka suositusten mukaan se on suotavaa vasta lapsen ollessa vuoden ikäinen.

Yrittäkääpä estää, p*****!

Muutosvastarintainen muinaisjäänne

Sairaana voi jäädä kotiin, mutta tilalle pitää lähettää robotti. Päivälliseksi syödään karppi omasta akvaariosta ja kupin rikkouduttua tilalle tulostetaan uusi. Kello kertoo elinajanodotteen ja varaelimet kasvavat biopankissa.

 

Uusimmassa Tiede-lehdessä on artikkeli, jossa maalataan arkeamme vuonna 2026. Mielikuvituksellinen teksti sai minut mietteliääksi. Vuosi 2026 tulee pian. Siihen ei ole kuin 13 vuotta. Voiko tuo kaikki toteutua?

Ihminen on kehitysuskoinen laji. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka ihminen uskoo edistykseen. Uuteen teknologiaan on liitetty aina suuria toiveita. Kun höyrykone keksittiin, uskottiin sen tuovan onnea, rauhaa ja tasa-arvon. Sähkön yleistyttyä luultiin ruuhkien ja slummiutumisen loppuvan.

Toisin on käynyt. Yksikään uusi keksintö ei ole tuonut maailmaan rauhaa tai lopettanut onnettomuutta. Päinvastoin. Mitä monimutkaisemmaksi globalisoituva maailmaa muuttuu, sitä enemmän on ongelmia.

Ihmiskunta luulee viisastuvansa, koska on kehittänyt kaikenlaista teknologiaa, mutta ei se niin mene. Olemme ehkä keksineet älypuhelimet ja sähköautot, mutta se ei tee meistä yhtään sen parempia kuin esi-isistämme. Me sodimme ja tapamme toisiamme aivan yhtälailla. Me voimme itse asiassa huonommin kuin edelliset sukupolvet. On kaikenlaista tappavaa tautia ja masennusdiagnoosia.

On päivänselvää, että teknologian tai mikään muukaan kehitys ei tee ihmistä onnelliseksi. Silti yhteiskuntaa rakennetaan sen olettamuksen pohjalta, että kehitys kehittyy ja sen kuuluu kehittyä. Kehitysuskovaisia on taloudessa, politiikassa ja tieteessä.

Minusta ainaisen kasvun ja kehityksen ideologiaa pitää kyseenalaistaa. Miksi kehityksen pitää aina vain kehittyä?

Otetaanpas esimerkiksi bruttokansantuote. Sen pitäisi kasvaa aina vain. Jos se ei kasva kahtena peräkkäisenä vuonna, olemme virallisesti taantumassa (sehän olisi katastrofi!). BKT:n tuijottaminen ei tee autuaaksi. Sen kasvu ei kerro mitään ihmisten hyvinvoinnista tai siitä, että Suomi olisi suomalaisille jotenkin parempi paikka.

Politiikkaa tehdään kehitysuskoon nojaten. Lisäydinvoimaa pitää rakentaa, koska Suomen energiantarve mukamas kasvaa. Pohjalla on ylioptimistia ja epämääräisiä arvioita asiasta. Ydinvoima on kehitysuskovaisten mukaan turvallista, vaikka ydinjätteen loppusijoitusta ei ole ratkaisu. Teknologian kehitys ratkaisee kuulemma ongelman (mutta mitä jos ei ratkaisekaan?).

Ei kehityksen pidä olla itseisarvo. Kehitys on tehnyt monet ihmiset onnettomiksi. Työpaikoilla "kehittäminen" on tuonut monelle lopputilin kouraan. Sosiaali- ja terveyspalveluissa ”kehittäminen” tarkoittaa palveluiden tehostamista. Eli apua ei saa, vaikka tulisi sitä hakemaan hirttosilmukka valmiiksi kaulassa.

Pahinta on, että kehitysuskovaisuus on tällä hetkellä kovasti in. Nyt pitää luoda visioita ja strategioita! Jos et usko, että kehitys kehittyy ja että kehitys tekee maailmasta paremman paikan, sinut leimataan jämähtäneeksi. Muutosvastarintaiseksi muinaisjäänteeksi.

Sellainen minä taidan hieman olla. En ymmärrä moniakaan uusia hömpötyksiä. En ymmärrä, miksi vuonna 2026 säätiedotuksen pitäisi heijastua tienpinnalle. Eikä tapetin tarvitse vaihtua nappia painamalla. Eikä vessan kuulu olla paperiton.

En usko Tiede -lehden artikkelin visioiden toteutuvan. Tässä kaikessa kehityshuumassa voi tulla takapakkia ennemmin kuin kehityshuuruissa uskommekaan. Historia on nimittäin opettanut senkin, että kehityksen ainainen kehitys ei ole luonnonlaki.

Niin se Roomakin kuulkaa luhistui yhden sukupolven aikana.

Hei valittaja, olet tyhmä!

Suomalainen valittaa maanantaista, koirankakasta, luottamushenkilöstä, syyssateesta. Suomalainen natisee siitä, että naapuripitäjään suunnitellaan tuulivoimapuistoa ja siitä, että torin alle kaavaillaan parkkipaikkoja.

 

Suomalaiset ovat maailman parhaita valittajia. Viimeisin esimerkki on tältä päivältä Jyväskylän suunnalta. Ravintola-ala älähti Vaajakummun koululle, koska opinahjo alkoi viime viikolla tarjota ylijäämäruoan lounaaksi 1,5 eurolla kuntalaisille. Idea on mitä parhain, sillä ylijääneet makaronilootat ja nakkikastikkeet päätyvät muuten roskiin. Lounastajat taas ovat pääasiassa eläkeläisiä, työttömiä, kotiäitejä ja muita pienituloisia. Ravintolat pelkäävät asiakaskatoa. Eivät ymmärrä, että toimeentulotuella kituuttava ei käy kympin lounasbuffetissa.

Suomi on täynnä kitisijöitä. Niitä, jotka ampuvat kaikki uudenlaiset ajatukset alas. He ilmeisesti pelkäävät asioiden muuttumista. Menisivät vielä parempaan suuntaa. Sehän olisi kamalaa se

Osa ihmistä on oikein paatuneita kroonisia elämäntapavalittajia. Tiedättehän ihmistyypin, joka näkee kaikessa vain huonoja puolia. Mikään ei saisi muuttua. Vastustamiseen ei tarvita muuta syytä kuin vastustamisen ilo. Valittajat haluavat kieriskellä sonnassa ja kurjuudessa. Ratkaisuja heillä ei innosta etsiä.

Suomi ei kehity, koska valittajat jarruttavat yhteiskunnallisia uudistuksia. Meillä se on mahdollista, koska olemme luoneet sellaisen oikeudellisen järjestelmän. Jos halutaan rakentaa uusi moottoritie ja joku valittaa kaavasta, hanke makaa pöydällä vuosikausia. Samassa ajassa Saudi-Arabiassa tai Kiinassa rakennetaan kokonaisia kaupunkeja.

Valittaminen ei vain ole ärsyttävää, vaan se myös tyhmistää ihmistä. Luin kerran amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan jatkuva altistuminen negatiiviselle mielialalle ja valittamiselle heikentää aivojen toimintaa. Jo puolen tunnin altistus valittamiselle päivässä tappaa hermosoluja aivojen siitä osasta, joka on keskeisin ongelmanratkaisija. Kitinä muuttaa aivot mössöksi.

Negatiivisuus ja valittaminen myös tarttuvat. Jos kaveri nalkuttaa vieressä jatkuvasti niin lumitöistä kuin ydinvoimasta, alkaa itsekin pian narista kuin vanha ovi.

Valittamisen sijaan suomalaisten pitäisi sisäistää positiivinen ajattelutapa. Uudenlainen ja innovatiivinen ajattelu on juuri sitä, mitä tämä maa nyt tarvitsee. Asioita pitää tehdä toisella tavalla tulevaisuudessa, jotta selviämme uudenlaisessa maailmanjärjestyksessä. Rämmimme kestävyysvajeessa ja kansa jakaantuu kahtia. Kaiken vastustamisella emme selviä. Päinvastoin. Loputkin työpaikat katoavat maasta.

Niin, että anteeksi vain valittajat, kitisijät, natisijat ja mäkättäjät. Te hidastatte Suomen kehitystä ja tartutatte mädän elämänasenteenne myös lähimmäisiinne. Miettikääpä sitä, kun seuraavan kerran ruikutatte Facebookissa siitä, kuinka mikään ei taas onnistu. Mitä sitten, vaikka juna on myöhässä, netti ei toimi ja jalkakin taitaa olla paketissa, kun astuit kadulla koirankakkaan. Olet sentään perusterve, sinulla on työpaikka ja aurinkokin paistaa.