Muutosvastarintainen muinaisjäänne

Sairaana voi jäädä kotiin, mutta tilalle pitää lähettää robotti. Päivälliseksi syödään karppi omasta akvaariosta ja kupin rikkouduttua tilalle tulostetaan uusi. Kello kertoo elinajanodotteen ja varaelimet kasvavat biopankissa.

 

Uusimmassa Tiede-lehdessä on artikkeli, jossa maalataan arkeamme vuonna 2026. Mielikuvituksellinen teksti sai minut mietteliääksi. Vuosi 2026 tulee pian. Siihen ei ole kuin 13 vuotta. Voiko tuo kaikki toteutua?

Ihminen on kehitysuskoinen laji. Historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka ihminen uskoo edistykseen. Uuteen teknologiaan on liitetty aina suuria toiveita. Kun höyrykone keksittiin, uskottiin sen tuovan onnea, rauhaa ja tasa-arvon. Sähkön yleistyttyä luultiin ruuhkien ja slummiutumisen loppuvan.

Toisin on käynyt. Yksikään uusi keksintö ei ole tuonut maailmaan rauhaa tai lopettanut onnettomuutta. Päinvastoin. Mitä monimutkaisemmaksi globalisoituva maailmaa muuttuu, sitä enemmän on ongelmia.

Ihmiskunta luulee viisastuvansa, koska on kehittänyt kaikenlaista teknologiaa, mutta ei se niin mene. Olemme ehkä keksineet älypuhelimet ja sähköautot, mutta se ei tee meistä yhtään sen parempia kuin esi-isistämme. Me sodimme ja tapamme toisiamme aivan yhtälailla. Me voimme itse asiassa huonommin kuin edelliset sukupolvet. On kaikenlaista tappavaa tautia ja masennusdiagnoosia.

On päivänselvää, että teknologian tai mikään muukaan kehitys ei tee ihmistä onnelliseksi. Silti yhteiskuntaa rakennetaan sen olettamuksen pohjalta, että kehitys kehittyy ja sen kuuluu kehittyä. Kehitysuskovaisia on taloudessa, politiikassa ja tieteessä.

Minusta ainaisen kasvun ja kehityksen ideologiaa pitää kyseenalaistaa. Miksi kehityksen pitää aina vain kehittyä?

Otetaanpas esimerkiksi bruttokansantuote. Sen pitäisi kasvaa aina vain. Jos se ei kasva kahtena peräkkäisenä vuonna, olemme virallisesti taantumassa (sehän olisi katastrofi!). BKT:n tuijottaminen ei tee autuaaksi. Sen kasvu ei kerro mitään ihmisten hyvinvoinnista tai siitä, että Suomi olisi suomalaisille jotenkin parempi paikka.

Politiikkaa tehdään kehitysuskoon nojaten. Lisäydinvoimaa pitää rakentaa, koska Suomen energiantarve mukamas kasvaa. Pohjalla on ylioptimistia ja epämääräisiä arvioita asiasta. Ydinvoima on kehitysuskovaisten mukaan turvallista, vaikka ydinjätteen loppusijoitusta ei ole ratkaisu. Teknologian kehitys ratkaisee kuulemma ongelman (mutta mitä jos ei ratkaisekaan?).

Ei kehityksen pidä olla itseisarvo. Kehitys on tehnyt monet ihmiset onnettomiksi. Työpaikoilla "kehittäminen" on tuonut monelle lopputilin kouraan. Sosiaali- ja terveyspalveluissa ”kehittäminen” tarkoittaa palveluiden tehostamista. Eli apua ei saa, vaikka tulisi sitä hakemaan hirttosilmukka valmiiksi kaulassa.

Pahinta on, että kehitysuskovaisuus on tällä hetkellä kovasti in. Nyt pitää luoda visioita ja strategioita! Jos et usko, että kehitys kehittyy ja että kehitys tekee maailmasta paremman paikan, sinut leimataan jämähtäneeksi. Muutosvastarintaiseksi muinaisjäänteeksi.

Sellainen minä taidan hieman olla. En ymmärrä moniakaan uusia hömpötyksiä. En ymmärrä, miksi vuonna 2026 säätiedotuksen pitäisi heijastua tienpinnalle. Eikä tapetin tarvitse vaihtua nappia painamalla. Eikä vessan kuulu olla paperiton.

En usko Tiede -lehden artikkelin visioiden toteutuvan. Tässä kaikessa kehityshuumassa voi tulla takapakkia ennemmin kuin kehityshuuruissa uskommekaan. Historia on nimittäin opettanut senkin, että kehityksen ainainen kehitys ei ole luonnonlaki.

Niin se Roomakin kuulkaa luhistui yhden sukupolven aikana.