Nyt se tapahtui. Liityin bloggaajien tuhatpäisenä vellovaan
mereen ja luulen mukamas erottuvani joukosta. Kirjoitan elämästäni, uudesta elämästä,
joka vielä viihtyy sisälläni sekä yhteiskunnasta, sen epäkohdista ja
politiikasta. Kirjoitan kaikesta siitä, mihin minulla on sanomista. Niin olen
päättänyt, eikä tavoite ole mielestäni yhtään realistinen, mutta yritän silti.
Olen äitiyslomalla oleva toimittaja. Minulla on tarve purkautua.
Keksin bloggaamisen viime yön unettomina hetkinä. Tuijottaessani sängyn vierellä olevaa vielä tyhjää pientä petiä pinnoineen mietin jälleen, että elämäni on pian täysin erilaista. Nyytti vie kaiken energiani, jos niin annan käydä. Tarvitsen jotain omaa ja henkilökohtaista. Ja mikäpä onkaan sen oivallisempi keino jäsentää maailmaa kuin kirjoittaminen? Ei mikään! Siispä teen blogin.
Päätös syntyi. Pian tuli unikin, mutta millainen! Näin unta pääministeri
Jyrki Kataisesta ja kokoomuksen politiikasta. Sekoomus on ollut viime aikoina
otsikoissa niin Himas-kohun kuin budjettiriihen vuoksi. Viikonloppuna Jyrki vaihtoi
puvuntakin villaneuleeseen ja isännöi Saariselällä korkean tason epävirallista EU-johtajien
tapaamista. Kuvat poroja rapsuttavista päämiehistä levisivät maailmalle. Ei
ihme, että Jyrki tuli uneeni, kun julkisuus on ollut niin näkyvää.
Mitä unessani sitten tapahtui? Minä olin minä itse: umpikepulainen.
Olin jostain syystä joutunut kokoomuslaisia täynnä olevaan linja-autoon. Olimme
pysähtyneenä synnyinpitäjäni Posion K-marketin pihalle ja pääministeri Katainen
esitteli puolueensa linjauksia. Hän oli jakanut kaikille vihkoset, joiden ulkoinen
ilme vastasi pitkälti 7päivää -lehteä. Jokaisella sivulla oli suuri värikäs
kuva ja vain sanan tai parin verran tekstiä. Oli kuva miesparista ja teksti ”sukupuolineutraali
avioliittolaki”. Mistään ei ilmennyt mitä mieltä kokoomus on asioista.
Selasin julkaisua järkyttyneenä, Jyrki puhui linja-auton
edessä suu omahyväisessä virneessä ja kokoomuslaiset nyökkäilivät tyytyväisenä.
Minulla kiehahti yli. Nousin ylös ja meuhkasin. Syytin pää punaisena kokoomusta
mielikuvilla pelaamisesta ja tyhjistä sanoista. Viisikymmentä kokoomuslaista
suuttui minulle. Pukumiehet ja jakkupukuiset naiset lähtivät näreissään
bussista, osa nakkeli niskojaan, joku sanoi, että ”tuo luulee niin olevinaan”.
Kokoomuslaiset purkautuivat ostoksille markettiin. Minä jäin yksin linja-autoon.
Siihen uneni päättyi. En ole mikään suuri unien tulkitsija,
mutta tässä tarinassa on totuuden jyvänen. Kokoomus pelaa mielikuvilla
taitavasti. Sen tuloksena suomalaiset pitävät kokoomusta erilaisena puolueena
kuin mitä se todellisuudessa on. Kokoomus ajaa kylmää oikeistolaista ja
keskittävää politiikkaa, mutta äänestäjät ajattelevat vain, että ”on siistiä
äänestää kokoomusta”.
Mitä muuta uneni kertoo? Onko minulla jo nyt
vieroitusoireita aikuisten elämästä? Ennen äitiyslomaani askartelin päivät politiikan
toimittamisen parissa. Nyt päivieni rytmi on erilainen. Luen aamun lehteä kaksi
tuntia, virkkaan pieniä tumppuja, käyn lyllertämässä lenkillä niin hitaasti,
että huonojalkaiset mummotkin viuhtovat ohitse. Syön lounaan, luen lisää, nukun
päiväunet, teen ruokaa jo kahdelta, vaikka mieheni tulee kotiin vasta neljältä.
Minulla ei ole vielä käsitystä siitä, mitä arki on vauvan
synnyttyä. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Vaikka pikkuinen olisi kuinka
haastava yksilö tahansa, en voi olla seuraamatta ja kommentoimatta yhteiskunnan
tapahtumia. Ja juuri siihen tämän blogin ajatus perustuu. Ruodin niin vauvan
kuin hallituksen pukluja.
2 kommenttia:
Energinen avaus, Henna! Hyvä!
S.
MIELENKIINTOISTA
Lähetä kommentti