Yö, jolloin päätös syntyi ja uni kertoi Jyrki Kataisesta

Nyt se tapahtui. Liityin bloggaajien tuhatpäisenä vellovaan mereen ja luulen mukamas erottuvani joukosta. Kirjoitan elämästäni, uudesta elämästä, joka vielä viihtyy sisälläni sekä yhteiskunnasta, sen epäkohdista ja politiikasta. Kirjoitan kaikesta siitä, mihin minulla on sanomista. Niin olen päättänyt, eikä tavoite ole mielestäni yhtään realistinen, mutta yritän silti. Olen äitiyslomalla oleva toimittaja. Minulla on tarve purkautua.

Keksin bloggaamisen viime yön unettomina hetkinä. Tuijottaessani sängyn vierellä olevaa vielä tyhjää pientä petiä pinnoineen mietin jälleen, että elämäni on pian täysin erilaista. Nyytti vie kaiken energiani, jos niin annan käydä. Tarvitsen jotain omaa ja henkilökohtaista. Ja mikäpä onkaan sen oivallisempi keino jäsentää maailmaa kuin kirjoittaminen? Ei mikään! Siispä teen blogin.

Päätös syntyi. Pian tuli unikin, mutta millainen! Näin unta pääministeri Jyrki Kataisesta ja kokoomuksen politiikasta. Sekoomus on ollut viime aikoina otsikoissa niin Himas-kohun kuin budjettiriihen vuoksi. Viikonloppuna Jyrki vaihtoi puvuntakin villaneuleeseen ja isännöi Saariselällä korkean tason epävirallista EU-johtajien tapaamista. Kuvat poroja rapsuttavista päämiehistä levisivät maailmalle. Ei ihme, että Jyrki tuli uneeni, kun julkisuus on ollut niin näkyvää.

Mitä unessani sitten tapahtui? Minä olin minä itse: umpikepulainen. Olin jostain syystä joutunut kokoomuslaisia täynnä olevaan linja-autoon. Olimme pysähtyneenä synnyinpitäjäni Posion K-marketin pihalle ja pääministeri Katainen esitteli puolueensa linjauksia. Hän oli jakanut kaikille vihkoset, joiden ulkoinen ilme vastasi pitkälti 7päivää -lehteä. Jokaisella sivulla oli suuri värikäs kuva ja vain sanan tai parin verran tekstiä. Oli kuva miesparista ja teksti ”sukupuolineutraali avioliittolaki”. Mistään ei ilmennyt mitä mieltä kokoomus on asioista.

Selasin julkaisua järkyttyneenä, Jyrki puhui linja-auton edessä suu omahyväisessä virneessä ja kokoomuslaiset nyökkäilivät tyytyväisenä. Minulla kiehahti yli. Nousin ylös ja meuhkasin. Syytin pää punaisena kokoomusta mielikuvilla pelaamisesta ja tyhjistä sanoista. Viisikymmentä kokoomuslaista suuttui minulle. Pukumiehet ja jakkupukuiset naiset lähtivät näreissään bussista, osa nakkeli niskojaan, joku sanoi, että ”tuo luulee niin olevinaan”. Kokoomuslaiset purkautuivat ostoksille markettiin. Minä jäin yksin linja-autoon.

Siihen uneni päättyi. En ole mikään suuri unien tulkitsija, mutta tässä tarinassa on totuuden jyvänen. Kokoomus pelaa mielikuvilla taitavasti. Sen tuloksena suomalaiset pitävät kokoomusta erilaisena puolueena kuin mitä se todellisuudessa on. Kokoomus ajaa kylmää oikeistolaista ja keskittävää politiikkaa, mutta äänestäjät ajattelevat vain, että ”on siistiä äänestää kokoomusta”.

Mitä muuta uneni kertoo? Onko minulla jo nyt vieroitusoireita aikuisten elämästä? Ennen äitiyslomaani askartelin päivät politiikan toimittamisen parissa. Nyt päivieni rytmi on erilainen. Luen aamun lehteä kaksi tuntia, virkkaan pieniä tumppuja, käyn lyllertämässä lenkillä niin hitaasti, että huonojalkaiset mummotkin viuhtovat ohitse. Syön lounaan, luen lisää, nukun päiväunet, teen ruokaa jo kahdelta, vaikka mieheni tulee kotiin vasta neljältä.

Minulla ei ole vielä käsitystä siitä, mitä arki on vauvan synnyttyä. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Vaikka pikkuinen olisi kuinka haastava yksilö tahansa, en voi olla seuraamatta ja kommentoimatta yhteiskunnan tapahtumia. Ja juuri siihen tämän blogin ajatus perustuu. Ruodin niin vauvan kuin hallituksen pukluja.