Lisää kunnioitusta kansalle!

Koulujen työrauha on puhuttanut viime aikoina paljon. Jokaisella on mielipide opettaja Antti Korhosen erottamisesta, koska kaikki ovat olleet joskus oppilaita. Itse jäin tapauksen jälkeen pohtimaan muuta kuin koulurauhaa tai erottamisen oikeudenmukaisuutta – nimittäin toisten ihmisten kunnioittamista.

 

Oppilaiden kuuluu kunnioittaa opettajiaan, mutta sama pätee myös toisinpäin. Alppilan selkkauksessa näin ei ollut. Itse asiassa kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin koulujen työrauhasta. Kunnioittamisen puutetta näkee kaikkialla: perheissä, kouluissa, työpaikoilla, lehtien palstoilla, politiikassa. Emme kunnioita toisia ihmisiä niin kuin pitäisi.

Kunnioittaminen on ihmisen välisen vuorovaikutuksen perusedellytys. Jos emme kunnioita toinen toisiamme, Suomesta tulee kylmä oman edun tavoittelijoiden yhteiskunta. Sinne olemme jo hyvää matkaa menossa. Vahvat selviävät. Muut horjuvat tai katoavat ojanpenkoille.

Jokainen pystyy halutessaan käyttäytymään kunnioittavasti. Se ei tarkoita mitään palvontaa. Kunnioittaminen on pieniä tekoja, joilla osoittaa arvostavansa toista.  Kunnioittaminen on sitä, että keskustellessaan puolitutun kanssa kyselee, kuuntelee ja osoittaa olevansa kiinnostunut. Kunnioittaminen on sitä, että arvostaa puolisonsa mielipiteitä ja kehuu tätä välillä ihanaksi.

Kunnioittavia sanoja enemmän tässä yhteiskunnassa kuulee väheksyvää tai suorastaan halveksivaa puhetta. Erityisesti mollaamisen kohteina ovat poliitikot, eivätkä kaikki arvosta toimittajiakaan. Television suosituimmat ohjelmat taas perustuvat siihen, että joku on huonoin. Kaikista surkeimmille nauraminen yhdistää tätä kansakuntaa.

Meidän puheenpartemme on täynnä väheksyntää.  Myönteisetkin asiat verhotaan mukamas sarkasmin varjolla kielteisiksi. Suomalainen ei puhu edes lähimmäisilleen kovin kannustavasti. Kun äiti leipoo herkullisia korvapuusteja, isä virkkoo: ”Ennemmin tätä syö kuin selkäänsä ottaa”. Ja se on iso kehu!

Mutta palataanpa Alppilan koulun tapaukseen ja nuorisoon.

Moni väittää, että nuoret eivät enää kunnioita auktoriteetteja tai vanhempia ihmisiä. Ennen osattiin teititellä ja antaa paikka raitiovaunussa. Nyt vanhempia solvataan. Vanhus saa julkisessa liikennevälineessä paikan, jos sitä ääneen vaatii. Vanhoihin tapoihin tuskin on paluuta. Sen sijaan meidän kaikkien, niin nuorten, keski-ikäisten kuin iäkkäämpien, pitää miettiä kunnioittamista.

Valtaosa nuorista käyttäytyy hyvin. He ansaitsevat aikuisten kunnioituksen, mutta mitä me teemmekään? Me syyllistämme nuoret! Huonosti käyttäytyviä! Tyhjän panttina loisivat kauppakeskuksissa! Pukeutuvatkin noin kauheasti! Ja mitä kielenkäyttöä! Murrosikä voi olla tahmeaa aikaa, eikä sitä auta ollenkaan se, että aikuiset lyttäävät noin niin kuin lähtökohtaisesti.

Nuoret tarvitsevat aikuisten kunnioittamista vähintään yhtä paljon kuin aikuiset nuorten. Teinit haluavat olla luottamuksen arvoisia. Epävarmoille finninaamoille pitää osoittaa, että heissä on potentiaalia. Kun mietin, millaiset opettajat ansaitsivat omina teinivuosinani oppilaiden kunnioituksen, he olivat niitä, jotka saivat oppilaat uskomaan omiin vahvuuksiin. He eivät olleet lepsuja tai tiukkoja. He olivat reiluja.

Vaadin tähän maahan lisää kunnioitusta. Se tekisi tästä Suomesta paremman paikan elää niin opettajalle kuin teinillekin. Mutta mitenpä saada ihmiset kunnioittamaan toisiaan enemmän? Kuinka vaikuttaa syviin juurtuneisiin asenteisiin? Miten saada suomalainen isä kehumaan: ”Rakas, olet tehnyt herkullisia korvapuusteja”?