Aamun uutisten mukaan Suomi on maailman paras maa olla äiti.
Näin kahden viikon lyhyen kokemuksen perusteella voin todeta, että tieto voi
hyvinkin pitää paikkaansa.
Suomessa äideistä ja lapsista pidetään huolta. Olen
äimistellyt esimerkiksi neuvolajärjestelmää. Raskautta seurattiin tarkasti,
ja viiden päivän ikäistä tyttöä tultiin katsomaan ihan kotiin asti. Punnittiin,
tarkasteltiin kehitystä joka kulmasta. Neuvolantädillä ei ollut kiire. Hän
istui meidän vanhempien kanssa kahvilla ja kyseli kuulumisia. Kehui muumimukeja
ja kaikkea.
Mikä tekee Suomesta hyvän maan äideille? Pelastakaa Lapset -järjestön
kyselyssä huomioitiin muun muassa riski kuolla synnytykseen, alle 5-vuotiaiden
lasten kuolleisuus, maan tulotaso ja naisten poliittinen asema. Meillä tilanne
on erinomainen kaikilla näillä kriteereillä mitattuna.
Suomalaisilla äideillä ei pitäisi olla valittamista. Synnytyssairaaloiden
henkilökunta on pätevää, äitiyspäiväraha on ansiosidonnainen, perhe ei sulje
pois uraa. Moni urputtaa silti.
Välillä tuntuu, että monella äidillä menee äitiys jotenkin
yli, tulee äitiöverit. Kun kaikki perusasiat ovat hyvin, äitiys nähdään
suorituksena, johon pitää hurahtaa täysillä. Kaikkea katsotaan äitilasien läpi
äitikorttia heilutellen – ikään kuin ihmisestä tulisi parempi vain sen vuoksi,
että on synnyttänyt.
Miksi äitiydestä tehdään maailman suurin numero? Eikö se
ole kaikessa hienoudessaankin vain luonnollinen osa naisen elämää?
En vielä tiedä, millainen äiti minusta kasvaa. En oikein ole vielä edes ymmärtänyt olevani äiti. Kaikki on
vielä niin alussa. Ensimmäiset kaksi viikkoa arki on keskittynyt siihen, että
tutustumme toisiimme. Unta, tissiä, puhdasta vaippaa. Kitinää, kun olen mennyt
syömään valkosipulia. Oma olokin on ollut vielä kipeä. Hormonit ovat
herkistäneet. Onneksi isä on ollut kotona.
Mutta pikkuhiljaa elämä selkiintyy. Eilen kävimme 40
minuuttia vaunuilemassa. Nyt kirjoitan jo blogia, vauva tuhisee vieressä.
Äitinä olo on yksi maailman suurimmista asioista, mutta
samalla se on vain yksi asia elämässä. Toivon, että kaiken vauvailun ohella en
unohda itseäni ihmisenä ja yksilönä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti