Isyyden tunnustaminen – häivähdys menneestä

Kolmannen asteen ristikuulustelu. Siellä pitää selvittää seurusteluhistoria ja vakuuttaa, että muita miehiä ei ole ollut. Siellä kysytään aiotteko mennä naimisiin. Siellä pitää suunnilleen kertoa milloin lapsi sai alkunsa. Tällaisia kertomuksia kuulin etukäteen isyyden vahvistamistilanteesta.

Kävimme tunnustamassa isyyden eilen. Meiltä ei kyselty loukkaavia kysymyksiä. Pääasiassa kirjoittelimme vain nimiä papereihin. Jotenkin tilanne oli kuitenkin korni. Se tuntui menneisyyden häivähdykseltä.

Tuntemus ei ole ihme, sillä käytäntö on vanhanaikainen. Isyyslaki on vuodelta 1976. Suomi on muuttunut huimasti ja perherakenteet siinä samalla, mutta lainsäädäntö ei ole pysynyt perässä.

Isyyden vahvistus täytyy tehdä, jos vanhemmat eivät ole avioliitossa. Voisiko lainsäädäntöä muuttaa siten, että jo avoliitto riittäisi? Emme elä enää 1950-luvulla. Avoliitossa syntynyt lapsi ei ole enää poikkeus, eikä sitä varten tarvita moista kuulustelua. Helsingissä puolet esikoisista syntyy avioliiton ulkopuolella. Muualla maassa luku lienee samaa luokkaa.

Isyyden vahvistaminen turhautti ja tuntui työläältä. Mehän elämme yhdessä! Miksi sitä pitää mennä erikseen selvittämään? Jo pian synnytyssairaalasta kotiuduttuamme meille tuli sosiaaliviranomaiselta kliininen kirje, jossa todettiin, että koska lapsi ei ole syntynyt avioliitossa, isyys täytyy vahvistaa. Sen jälkeen piti saada puhelu läpi ajanvaraukseen (helpommin sanottu kuin tehty!) ja aika lastenvalvojalle (mikä titteli!). Paikalle raahauduimme tietysti koko perhe (mitään muuta tekemistä meillä ei olisi ollutkaan!).

Ruljanssin läpivieminen vie turhaa energiaa niin vanhemmilta kuin viranomaisilta. Kuinkahan moni ihminen pyörittää asiaan liittyviä papereita työkseen päivästä toiseen? Voisiko isyyden tunnustaminen olla tarpeen vain silloin kun nainen asuu itsekseen?

Isyyden vahvistaminen luo juridisesti sukulaissuhteen lapsen ja isän välille. Lapsi ei voi saada isän sukunimeä ennen kuin vahvistus on tehty. Samalla se tuo oikeuden elatukseen, perintöön ja perhe-eläkkeeseen. Mikään turha juttu se ei siis ole. Lastenvalvojat tivaavat osaksi kiusallisiakin kysymyksiä, koska isyyden tunnustamisella on oikeudellisia vaikutuksia. Tuskin kukaan haluaa vainota avopareja. Laki nyt vain on sellainen.

Onneksi oikeusministeriö on tarttunut vanhaan lainsäädäntöön. Se asetti viime vuonna työryhmän valmistelemaan ehdotusta uudeksi isyyslaiksi. Laki nähdään vanhana etenkin avoparien kohdalla, mutta muutakin viilaamista on. Laki ei esimerkiksi tunnista tilannetta, että lapsella onkin kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa. Lapsella ei siis voi olla kahta äitiä.

Toivottavasti uusi isyyslaki saadaan pian ja se järkeistää käytäntöjä. Voi tosin olla, että jatkossakin avoparit ramppaavat sosiaalivirastossa selvittämässä touhujaan. Nimittäin vuonna 2011 tehdyn ministeriön selvityksen mukaan ”avoliitto on instituutiona liian epämääräinen, jotta sen pohjalta voitaisiin luopua isyyden tunnustamisesta”.

Että silleen.