Aili-tyttömme on jo yli kaksi kuukautta vanha. Tuijotan
pieniä kasvoja usein epäuskoisena. Tytön nykerönenää, suppusuuta ja vasta
aavistuksena erottuvia kulmakarvoja. Onko hän todella kasvanut sisälläni? Onko
hän meidän eikä haikaran tuoma? Vai ottiko kätilö hänet naistenklinikan
kaapista?
Samalla olen pohtinut tapahtunutta elämänmuutosta. Esikoista
odottaessa vanhemmat saavat kuulla kyllästymiseen asti hokemaa elämän
muuttumisesta. Jo odotusaikana teki mieli vastata sanojille, että pidättekö
meitä ihan tolloina. Totta kai elämä muuttuu, mutta mitä sitten? Muutoshan on
toivottu.
Pieni ihminen on käsittämättömän ihmeellinen, mutta elämän
mannerlaatat eivät ole järisseet sijoiltaan. Luulin muutosta suuremmaksi. Meitä
on nyt kolme kahden sijaan. Vauvamme syntyi keskelle elämää, ei elämän ainoaksi
keskipisteeksi.
Elämäämme on tullut paljon lisää, mutta vain vähän on jäänyt
pois. Vauvan kanssa voi tehdä vaikka mitä. Kotiin ei tarvitse jumittua. Vauvan
kanssa voi lähteä ulos syömään tai juoksulenkille. Vauva nukkuu paljon. Silloin
voi pelata lautapelejä tai katsoa elokuvaa. Vauva taitaa olla rajoite vain
siinä tapauksessa, että elämältään haluaa juhlimista. Mutta silloin ei kannata
vielä lisääntyä.
Luulin vauva-arkea raskaammaksi. Sitä se varmasti onkin, jos
vanhemmilta jäävät yöunet vähiksi ja vauva parkuu koko ajan. Onneksi meidän
vauva nukkuu öisin. Itkeä hän kyllä osaa erityisen tomerasti. On ollut ilta,
jolloin on itketty kolme tuntia, koska äiti on syönyt fenkolikeittoa. Ja kun
Aili itkee, hän tekee sen täysiä. Raivokkaasti kurkkusuorana. Kohtauksia nähdään
harva se päivä. Milloin hermostuminen tulee kuumuudesta, milloin liiallisesta
tissin tarjoamisesta.
Luulin myös imettämistä jotenkin työläämmäksi. Kukaan eri
kertonut, että oman lapsen ruokkiminen on äidistäkin erityisen kivaa! Vauva
roikkuu rinnassa kiinni koko ajan, mutta nuo hetket ovat kauniin herkkiä ja
nautinnollisia. Vauva on syödessään niin pyyteettömästi ja aidosti onnellinen.
Yölliset syötöt taas menevät kuin sumussa, jotenkin automaattisesti.
Joidenkin mielestä vauva-arki on raskasta, koska pieni
vaatii niin paljon huomiota. Mutta mitä parempaakaan tekemistä vanhemmilla
voisi olla kuin pienen tarpeista huolehtiminen? Vauva tarvitsee ruokaa, unta ja
puhtautta. Lapsen pyllyn peseminen menee oman lehdenluvun edelle. Tärkeysjärjestys
muuttuu. Se pitäisi jokaisella vanhemmalla sisäistää jo odotusaikana.
Lapsen kanssa ei voi ajatella vain itseään, mutta itseään ei
saa unohtaa. Jokaisen vanhemman soisi olevan terveellä tavalla itsekäs: omaa
aikaa täytyy vain ottaa. Minulle nuo omat hetket tarkoittavat liikuntaa. Käyn
salilla tai jumpassa. Aili pärjää ne hetket isän kanssa, koska olen pumpannut
maitoa talteen. Monesti nälkä ei edes ehdi yllättää, kun olen jo takaisin.
Kohta Ailin voi jo viedä salin lapsiparkkiin!
Loppujen lopuksi elämää taisi muuttaa enemmän jo raskaus –
tieto siitä, että meille tulee pieni. Tulevaan ehti varautua yhdeksän kuukauden
aikana. Arki vauvan kanssa on ennen kaikkea suloista. Pitää välillä oikein
nipistää itseään, että ymmärtää tämän todeksi.
1 kommentti:
Kylläpä oli osuva kirjoitus! Samoja juttuja oon itekin ajatellu. Olin ihan hämmästynyt, miten helpolta ja normaalilta elämä lapsen kanssa tuntuu. Vauva ei ole "jotain ylimääräistä" sen enempää kuin puolisokaan.
Aluksi miekin otin välillä omaa aikaa, jotta pääsin urheilemaan tai kauppaan, mutta muutamaan kuukauteen ei oo tullut mentyä mihinkään ilman vauvaa. Ajatuksena kuulostaa ahdistavalta olla toisessa kiinni 24/7, mutta näin on käynyt ihan vahingossa, ei pakosta.
Vaikeinta aikaa (eikä sekään niin vaikeaa) oli noin 4-6 kuukauden iässä, kun lapsi ei enää nukkunut jatkuvasti, muttei vielä osannut oikein mitään. Esimerkiksi ravintolassa se kyllästyi ja halusi syliin. Nyt on taas tilanne muuttunut, kun sen voi laittaa syöttötuoliin ja antaa ruokaa käteen.
Ihanaa, että osaat nauttia vauva-ajasta etkä turhaan kehitä kaikesta ongelmia :) Toki meidän täytyy kiittää hyvästä onnesta, kun on terveet lapset. Kuitenkin merkittävimmin elämän nautinnollisuuteen vaikuttaa oma asenne.
-Hanna
Lähetä kommentti